Oskar Merikannon ooppera Pohjan neiti syksyllä Lahdessa

Olen todella iloinen voidessani olla mukana tässä historiallisen oopperan tuotannossa. Olen saanut tutustua perin pohjin Merikannon sävellykseen, kun olen puhtaaksikirjoittanut teoksen alkuperäiset lauluosuudet ja pianopartituurin. Antti Rytkösen libreton yli satavuotias suomenkieli tuntuu raikkaalta ja tuo mainiosti esiin suomenkielen sopivuuden oopperakieleksi. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ensimmäisen suomenkielisen oopperan sävellyskilpailuun osallistunut ja sen ainoana osallistujana voittanut Pohjan neiti ansaitsee tulla esitetyksi juuri nyt, Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlien kunniaksi. Alla Lahden Ooppera ry:n tiivis infopaketti Pohjan neidistä.

”Ensimmäinen koskaan sävelletty suomenkielinen ooppera, Oskar Merikannon Pohjan neiti esitetään syksyllä Lahdessa Lahden Ooppera ry:n tuotantona. Kalevalaan perustuva tarina kertoo Kalevalan veljesten, Väinön ja Ilmarin kilvoittelusta Pohjan neidin suosiosta tämän äidin, Louhen, valvovan silmän alla. Sampo taotaan, uljas venho veistetään, mutta kumpi lopulta vie Pohjan neidin sydämen?
Laulujen kuningas Väinön roolissa nähdään baritoni Juha-Pekka Mitjonen, tenori Kimmo Turunen pistää parastaan kilpakosijana, kuuluna seppo Ilmarina. Tyttärensä tulevaisuudesta huolehtii Pohjolan emäntä Louhi, altto Anne Korpelainen, ja kultakangasta kutovi Pohjan neiti, sopraano Pirjo Leppänen. Kalevalaisten seikkailut Pohjolassa ohjaa Jermo Grundström ja Merikannon sulosäveliin laulajat ja yleisön johdattaa pianisti Jenna Ristilä. Lahden Oopperakuoron teokseen valmentaa Outi Leppänen pianisti Mari Järven säestyksellä.
Pohjan neidin ensi-ilta Lahden Pikkuteatterilla on lauantaina 14.10. klo 19.00 ja loput esitykset ti 17.10., ke 18.10., pe 20.10., ti 7.11. ja ke 8.11., kaikki klo 19.00. Lippuja ennakkoon myy Ticketmaster.” Lahden Ooppera ry, 16.2.2017 tiedote. https://www.facebook.com/lahdenooppera/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s